Valtiovalta oli asettanut erikoiselimen - Kuusamon vesivoimatoimikunnan - rakentamaan rauhaa ja sopua taistelevien osapuolten kesken. Toimikunnan puheenjohtajaksi oli kutsuttu korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Reino Kuuskoski sekä jäseniksi lainsäädäntöneuvos K. Airaksinen, hallitussihteeri P. Saarikko ja yli-insinööri S. Jaatinen. Toimikunnassa ei ollut paikkakunnan edustajaa eikä luontaiselinkeinojen tuntemusta. Kaikki jäsenet olivat pääkaupungista 'korkeista asemista'. Elimen tehtävä ei ollut Kuusamon koskien rakentamiskysymyksen sellainen selvittäminen, oliko se kaikin puolin kansantaloudellisesti kannattava. Alueen asukkaiden etujen valvominen sen tehtäviin ei lainkaan kuulunut.
Vesitoimikunta piti Kuusamossa elokuun 4. päivänä 1961 neuvottelun kunnan, Kuusamo-Seuran ja voimatalouden edustajien kanssa. Siihen osallistuivat kunnanjohtaja Lauri Tammi sekä kunnanmiehet Kalle Säkkinen, Eetu Korpua, Jaakko Huotari ja Tauno Kurtti, joka edusti myös rannanomistajain yhdistystä. Pohjolan Voimasta olivat mukana toimitusjohtaja P. Hintikka ja lakimies Olli Ahvenjärvi. Kuusamo-Seuraa edustivat Arvo Heikkinen ja Reino Rinne.
Selostaessaan toimikunnan tehtäväkuvaa presidentti Kuuskoski huomautti, että "koskista kilpailleet yhtiöt ovat päässeet keskinäiseen yksimielisyyteen uuden yhtiön perustamisesta Kuusamon koskien rakentamiseksi", kuten Koillissanomat selostuksessaan kirjoitti. "Perustamisen edellytyksenä kuitenkin on , että Kuusamossa olevat valtion koskiosuudet luovutetaan Imatran Voima Oy:lle, kuten asiasta annetussa lakiesityksessä ehdotetaankin", jatkoi Kuuskoski. "Toimikunnan on selvitettävä, millä tavalla hanke on taloudellisesti edullisimmin läpi vietävissä."
Oireellista oli, että Imatran Voiman edustajaa ei ollut tässä neuvonpidossa lainkaan mukana. Voimayhtiöt eivät vieläkään sopineet saman neuvottelupöydän äärelle. Eduskunnan valiokunnassa oli koskien ja rantojen puolustajille luvattu, ettei lakiesitys, josta presidentti Kuuskoski mainitsi, tulisi koskaan täysistuntokäsittelyyn. Tämä muistui puolustajain mieleen neuvottelutilaisuudessa. Mahtaisivatko kansanedustajat pitää sanansa? (Myöhemmin kävi selville, että sanasta miestä ja sarvesta härkää piti kuin pitikin).