Terve veljeni!

Heti kärkeen suuret kiitokset siitä, että mukavasti muistit ja kirjasi reiluin omistuksin lähetit. Luin kirjan suurella kiinnostuksella ja ensivaikutelma oli oikein positiivinen. Ruotiminenkin oli vain eduksi. Luonnonkuvaus on entisestään käynyt suppeampieleiseksi, ei viivyttele enää eikä hekumoi omissa aatoksissaan vaan on aktiivisempaa ja on niin ollen säilyttänyt vanhan tunnelmansa keskitetymmin keinoin. Oleellisin kehitys on käsittääkseni tapahtunut henkilökuvauksessa. Monumentaalinen karhunkaatajavanhus nousee kuin keskipatsaaksi, jonka ympärillä nuo muut hyvin inhimilliset pienemmät häärivät hyvine ja pahoine puolineen. Juuri tuo henkilöitten luonnollisuus, kuin tavallisten ihmisten ainakin, tekee kirjan nautittavaksi. 

Rakenteellisesti tuntui ajatus minusta myös onnistuneelta, vaikken sitä puolta ymmärrä oikeastaan yhtään. Tuo usean henkilön samanaikaistoiminnan kuvaus, onko se nyt "kollektiiviromaania" vai mitä, en tiedä, on kyllä ajoittain vähän sekavaa, asiantuntemattomuuteni Lapin oloihin ja kieleen nähden lienee tuohon syynä. Mikä kirjassa on kiintoisinta on tuo erikoinen tunnelma, ei tapahdu oikeastaan mitään ja tapahtuu oikeastaan paljon. Tästä paradoksista varmaan tajuat ajatukseni, ts. sen että tärkeä osa toimintaa, se pinnallinen ei oikeastaan ole esillä, mutta lukija sen tajuaa. Tyylisi tuntuu minusta yleensä yhä luistavammalta, murresanojen runsas käyttö vaikuttaa toisinaan vähän liikaa harkitulta, ihan väkinäiseltä joskus, ehkä jonkinlainen sovittelu kirjakielen kanssa olisi eduksi, ehkä.

Joka tapauksessa edistys on niin ilmeinen, että nousukulman jyrkkyys panee jo sekä suuria toiveita että vaatimuksia jatkotoiminnalle. Kirja on ehyt ja säilyttää herkän novellimaisen pienoiskuvaotteen koko ajan. Oikeastaan keskushenkilö on niin mahtava monumentaalisuudessaan, että se melkein ei tahdo sopia näihin pieniin puitteisiin. Kiitos vaan kovasti. Älä välitä tästä kirotusta (kirjoitus) konetekstistä, (väri) nauha on riivatun repaleinen eikä uusia tahdo saada eikä aina viitsi ostaa, vaan koettaa naputella tällaista joutopäivän lörpötystä juu.

Omasta puolestani joudun kiroamaan yksipuolista oppimistani, kun en saa aina aikaa kirjallisuudelle. Huomaan kipeästi tarvitsemani erikoisesti juuri kotimaisen kirjallisuuden tuntemusta ja muutenkin olen siinä pisteessä että täytyy saada hyviä vaikutteita ennekuin nahka kovettuu ja vastaanottokyky laimenee. Elämäntaidon peruskysymyksiä taitaakin olla juuri tuon vastaanottokyvyn kehittäminen ja säilöminen. Tämä koskee ennen kaikkea kaikkia taiteilijoita, mutta sillä tavallahan juuri suuri massa syntyy, kun ihmiset hylkäävät tuntosarvensa ja kuoriutuvat hyvien tapojen ja kiinteitten tylsyyksien kuoreen. Ja täytyy ottaa huomioon että tällainen kuoreentuminen vaanii jokaista. - Jaan elämäni nyt laulun ja leipätyön kesken. Laululla on valtava sija nykyään, se on päätehtäväni, tunnen kuuluvani lähinnä siihen, oikeastaan siinä onkin varsinainen työosuuteni. Saavutetut menestykset täällä Helsingissä konsertissa ja oopperaesityksissä ja Ruotsissa solistina ovat sitäpaitsi kannustavia ja kiihottavat työhön. Kiikaroin opintomatkaa Ruotsiin; saa nähdä miten äijän käy. - Parhaat terveiseni Sinulle ja koko Oulun seudun tutuille taiteilijapiireille ja tk-äijille.

Kim Borg