Isojaon lähestyessä loppuaan kehkeytyi suoranaista taistelua siitä, saavatko kuusamolaiset manttaalin omistajat yhteismetsäpalstoihinsa Pohjois-Kuusamon koskialueet, vai jäävätkö ne osaksi tai kokonaan valtionmaalle, jolloin ne voitaisiin - niin kuin valtion hallinnon taholta annettiin ymmärtää - luonnonsuojelun nimissä rauhoittaa. Valtio ei kuitenkaan toiminut yksiselitteisesti koskien suojelun toteuttamiseksi; osa valtion hallintoa ajoi koskien erottamista valtion alueille nimenomaan siinä tarkoituksessa, että ne voitaisiin valjastaa valtionyhtiön toimesta voimatalouden palvelukseen.
Koskista taisteltiin sekä kulissien takana, että julkisuudessakin jo ennen kuin ratkesi, kenen maiden halki ne tulevat virtaamaan isojaon tapahduttua. Jo tässä vaiheessa olivat voimatalouden sormet pelissä ja valtionjohtoisen Imatran Voiman sekä yksityiskapitalismia edustavan Pohjolan Voiman intressipiirit alkoivat hahmottua.
Valtionjohtoisen voimayhtiön kannalta nähtiin luonnollisesti edullisempana tilanne, jossa kosket jäisivät suoraan valtiolle. Sen sijaan Pohjolan Voima laski, että sillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta päästä käsiksi Kuusamon vesivoimiin kuin että kosket isojaossa lankeaisivat talollisten hyväksi. Tästä syystä PV tuki talonpoikain taistelua koskien saamiseksi manttaalinomistajain yhteismetsäpalstaan.
"Salamoinnin tuomioksi" luonnehditulla päätöksellään maanjako-oikeus jakoi 16.4.1955 Kuusamon kosket siten, että Oulangan könkäät jäivät valtion ja Kitkajoen kosket yksityisen alueeseen. Kitkajoen yläjuoksu Juumaa myöten oli jo aikaisemmin erotettu yksityisten palstoihin, ja siitä osin voimayhtiöt olivat aloittaneet osuuksien ostotoiminnan jo aikaisemmin.
Myös yhteismetsän osuuksia ryhdyttiin ostamaan ennakkojoilla. Yhtiöiden kilpajuoksussa tapahtui siten vilppilähtö, joka enteili sapekasta taistelua myöhemmässä vaiheessa. Mikäli kaikkia toimenpiteitä yhtiöt suorittivat jo ennen maanjako-oikeuden päätöstä ja mitä kiireisesti sen jälkeen, sitä ei ole yksityiskohtaisesti julki selvitetty, mutta tutkimus aikanaan tuo varmaan siihenkin lisävalaistusta.
Koko koskisodan monivaiheinen historia ei selviä muutaman gradun (opiskelijatutkielman) puitteissa, kuten on ylimalkaisesti huitaisten arveltu; koskisodan syyt ja seuraukset ovat vähintään väitöskirjan aihe. Toivottavasti käynnissä oleva Turun yliopiston tutkimus johtaa pitemmällekin kuin vain aineiston keruuseen ja tallentamiseen, joka tietysti sekin on tärkeä tehtävä eikä suinkaan liian aikaisin käynnistynyt.