Tuumasta toimeen, sanotaan.
Mutta tällä kertaa: tuumasta Juumaan.
Oli nimittäin monta kertaa puhuttu ja suunniteltu Jyrävällä käyntiä. Ja muilla Kitkajoen komeilla koskilla. Mutta ei ollut tullut lähdetyksi.
Milloin lähtö olisi tullut omasta tuumastamme, sitä en osaa sanoa. Mutta sitten saapui sysäys Oulusta. Sysäys tuli maisteri Atte K:n ystävällisessä hahmossa. Hän ei ollut muuta kuin kuullut puhuttavan ja nähnyt kirjoitettavan Kuusamon mahtavista koskista ja korkeista tuntureista. Aikaisemmin hän ei ollut käynyt kirkonkylää pohjoisempana.
Ovatko ne tosiaan oikeita paljasjalkaisia tuntureita? kysyi maisteri ajaa huristellessamme hammastohtori Jorma L:n omistamalla ja ohjaamalla autolla Rantalahteen, josta pohjoiseen käännyttäessä maisteri mainitsi:
Nyt mennään tietä, jota en ole ennen kulkenut. Kuusamosta Posiolle minä vuonna 1932 matkustin, mutta montakaan selvää muistikuvaa tienvarren maisemista minulla ei enää ole.
Pian tulet näkemään, että ihan oikeita pesun kestäviä tuntureita ovat! sanoimme me kuusamolaiset.
Kohta siinä vilahti idyllinen Pyhäjärvi, jonka pihalla ja rannalla aikanaan Juhani Ahon "Juhaa" filmattiin, ja sitten tuossa tuokiossa tultiin Rukan alle.
Mitä sanot!
Enpä olisi uskonut!
Aikamme tietä vierittyämme tuli oikealle kääntyvä tienhaara, jossa viitta ilmoittaa: "Jyrävä 12 km". Syrjätie, joka johtaa Säkkilänjärvelle ja sitten Juumaan, näyttää kulkijalle upeita maisemia. Niiden ohi on vaikea kiirehtiä pysähtymättä, jäämättä ikipetäjän kylkeen nojaten katselemaan, kuuntelemaan, viipymään ja ihanasti viihtymään . . . Juuma - siinä vasta kuvankaunis erämaakylä. Siinä on Suomen kaunein kansakoulunpaikka, Juumajärveen pistävällä niemekkeellä. Komea on koulutalokin. Ja viehättävä koko pieni kylä. Juumassa on jotakin säilynyt sotien hävitykseltä. Esimerkiksi Virtalassa, Antti Juuman talossa, on aittoja, joista erään seinässä on vuosiluku 1796.
Se on kyllä naapurin aitta, sanoo isäntä. - Jaossa jäänyt . . . Nämä toiset kuuluvat minulle.
Antti Juumalta lainaksi saamallamme veneellä soutaa liputtelimme järven yli vastarannan sannikolle, josta ura urkenee Myllykoskelle, Aallokkokoskelle ja Jyrävälle.
En olisi uskonut. Tätä on mahdoton tajuta kuvitellen. Täällä pitää käydä, olla, tämä kaikki on koettava . . . Jotakin tähän tapaan puhui ystävämme maisteri hiljaa, lumoutuneena.
KOILLISSANOMAT 18. 6. 1954