Keväistä koskenlaskua

Helatorstaina olin Kuusamon matkailulautakunnan puheenjohtajan Essa Kuosmasen inspiroimalla retkellä. Kuljetimme kaksi venettä Kallungin kylän Suorajärvestä Aventojokea alas. Toinen niistä oli tarkoitettu Ristikalliolle, toinen Taivalkönkään alle.

Sain siis olla mukana koskenlaskussa. Ai-jai kun se mukavaa ja mainiota! Oikein heräsivät kymmenien vuosien takaiset tukkilaismuistot elävinä mieleen.

Mitään juhlaa ei Aventojoen lasku ollut. Joki on vähävetinen ja kosket kivisiä, ylen kivisiä. Vain harvat kosket saatoimme laskea. Useimmissa venettä oli sauvottava ja vetäenkin autettava alaspäin. Pahimmissa paikoissa laskimme veneen suopungin avulla.

Poromies Kalle Routala - oikeastaan isojakoinsinööri - oli hoksannut ottaa suopungin mukaan. Se oli älykkäästi tehty. Suopunkia todella tarvittiin. Hikistä ja voimienkin päälle käypää hommaa veneiden haalaus oli, mutta siitä huolimatta ja osaksi juuri sen vuoksi riittävän mielenkiintoista.

Ja ne maisemat! Kelpaa siellä retkeilijän retkeillä!

Veneiden mukana meitä oli viisi: Alli Rautanen, (Aukusti eli Veijo Tuomela), Pekka Tirkkonen, Osmo Saastamoinen ja allekirjoittanut. Essa Kuosmanen retkeili samaan aikaan maitse Ristikalliolle, hän pilkoitti punamullalla polun Sallan tieltä Ollilankylän laidasta. Hän oli ehtinyt Ristikalliolle, monta tuntia ennen kuin me koskenlaskijat (meille sattui matkalla sellainen vahinko, että toinen vene täytyi jättää välille; se ei tietenkään rikkoutunut taitamattomuutemme vuoksi, mutta vahinko saattaa satua varmalle ja taitavallekin, kuten hyvin tiedetään).

Ristikallio - mikä mahtava paikka!

Kuka ei ole siellä käynyt, hän sonnustautukoon viipymättä retkelle. Sinne pääsee mukavasti ja varmasti äsken mainittua Essan pilkottamaa reittiä mutta myös yhtä hyvin Käylän-Liikasen tiestä Kiutakönkäältä Taivalkönkäälle merkittyä reittiä, jonka pilkoituksen tekivät samana päivänä Kiutakönkäältä Runsulammille asti Kalle ja Veikko. Taivalkönkään ja Runsulammin välin maalasivat Essa ja Osmo marssiessamme joukolla Taivalkönkäältä Kiutakönkäälle.

Aamukuudelta yö yhteen olimme melkein aliomaa menossa. Tavallinen retkeilijä ei tietenkään pidä sellaista kiirettä eikä ole syytäkään. Tuon reitin varrella on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei tosiaan kannata rientää kieli vyön alla.

(Näin syntyi sittemmin tuhansien ja taas tuhansien taivaltaman Karhunkierroksen vaellusreitin ensimmäisen osan merkintä maastoon. Välittömästi vähän myöhemmin maalattiin reitin muut matkaosuudet. Myöhemmin keksittiin sittemmin vankaksi vakiintunut Karhunkierroksen nimi).

Helatorstain jälkeisenä sunnuntaina olin Kuosmasen Essan sekä Kallen ja Kari Raunion kanssa uudelleen luonnossa: ensin käytiin Kiutakönkäällä, Kuusamon valtiaskoskella, joka on niin komea ja mahtava että sitä kannattaa tulla katsomaan ja sen alta lohia onkimaan aina Englannista ja Amerikasta. Ennen sotia monet engelsmannit ja jenkit todella kävivätkin Kiutakönkäällä.

Samalla sunnuntairetkellä laskimme veneellä Käylänkosken, perämiehenä maankuulu koskenlaskija Käylän Iikka. Sen jälkeen soutelimme Vähä Käylän niskalle. Kenties olisimme laskeneet veneellä sen samoin kuin sitä seuraavat Väärä-, Peura- ja Saarikosket, ellei meidän jo samana iltana täytynyt tuoda vene takaisin Käylän rantaan.

Julkaistu Koillissanomissa 9.6.1954